Muonitusta

Syöminen on elämämme jatkumisen kannalta tarpeellinen toiminto.

Vaikuttaa varsin itsestään selvältä.

Miksi sitten on mahdollista kerätä niin helposti ylimääräistä vyötärölleen ja edesauttaa elämän loppumisen lähestymistä?

Yksi selityksistä on seuraava:

Tässä ihmisen kehitys on nakertanut itseään nilkkaan niin että rutina kuului. Aikaisempiin kehtysvaiheisiin on kuulunut kehomme sopeutuminen uusiin muutoksiin. Tämä ei kuitenkaan toimi läheskään niin nopeasti kuin voisimme toivoa. Moderni ihminen on hyvin paljolti samankaltainen luolamiehen kanssa. Niinpä kehomme lähettämät singaalit ovat samoja, kuin myös sen sisäänrakennetut puollustautumismenetelmät.

Teollistuminen, kehitys ja suurten massojen suosiminen on vienyt ihmistä lajina sellaiseen suuntaan joka on johtanut niin räjähdysmäiseen kehitykseen ettei kehomme ole pysynyt mukana. Ajan laskumme alussa ihminen vietti jo aikaansa laajoissa laumoissa, hänellä oli kulttuuri, perinteitä.
Se mitä viimeisen 300 vuoden aikana on kuitenkin tapahtunut on ollut jotain niin järkyttävää ettei kukaan olisi voinut varmastikaan aavistaa. Ihminen on muuttanut tilanteen jossa hän oli sattuman, jumalan (mikä jumala se nyt sitten olikaan), tai ympäristön armoilla siihen että hän hallitsee näitä kaikkia.

Kehomme ei ymmärrä tätä.

Kehomme käyttäytyy edelleen kuin primitiivisen ihmisen keho. Se ei ymmärrä että ravintoa, lämpöä ja vettä on saatavilla yltäkylläisesti. Tästä syystä kehemme lähettää hormonaalisia viestejä esimerkiksi tilanteessa jossa on mahdollisuus syödä niin paljon kuin jaksaa, se käskee toteuttamaan tätä. Kehityksessä tilanteet joissa ruokaa oli paljon saatavilla tarkoittivat sitä että ruoka oli syötävä nopeasti ettei se pilaannu, syöty ruoka oli varastoitava kehoon rasvana, koska seuraavasta ruosta ei koskaan oinut olla varma. Keho korostaa nälän tuntemusta, se ajoi ihmisen etsimään ruokaa, varastoimaan sitä, selviytymään.

Nämä samat viestit toimivat nyt itseämme vastaan. Syömme liikaa, hankimme ruokaa liikaa, emme osaa erotella todellista tarvetta ja kehomme lähettämiä virheellisiä singaaleja.

Kehomme on toiminnassaan hyvin tarkoituksenmukainen, mitään ei tehdä ilman tarkoitusta. Siksi lähdinin tutkimaan perusteluja valinnoillemme joita teemme täysin tiedostamattamme.

Ihminen on taipuvainen luonnostaan etsimään helpoimman tavan tehdä asioita, tämäkin juonta selkeästi perunsa tarpeellisen energiankulutuksen ajatuksesta. Niinkuin aikoinaan luolamies lepäsi metsällä tahi luolassaan jahtikertojen välillä niin niin lepää nykyihminen kotisohvalla. Erona on vain se ettei jahtia tule. Ei tule henkiijäämistaistelua, ei tule nälänhätää, mutta kehomme ei tätä tiedä. Se varautuu siihen joka tapauksessa.

Meidän on vaikea tehdä päätöksiä kehomme viestittämiä viestejä vastaan koska kehomme ei osaa viestittää asioista pitkällä aikavälillä, se että valinta tänään saattaa vaikuttaa jollakin tapaa 10 vuoden päästä ei ole asiaankuuluvaa, asiaankuuluvaa on nälkä, nyt. Aikaisemmin kehomme viestittämät tiedot olivatkin paljonlti toimintaa ohjaavia. Ihminen söi kun ruokaa oli saatavilla, ja liikkui luontaisesti paljon. Nykyisin tarve liikkumiselle on minimaalista verrattaen tuohon aikaan, mutta kehomme vietit ovat edelleen samat, syö, vältä turhaa rasitusta ja rentoudu kun on mahdollista. Keho varustautuu siihen että se saattaa tarvita kaikki energiavarantonsa uhkatilanteessa. Psyyke varautuu siihen että se saattaa tarvita mielihyväkokemuksia tulevan trauman käsittelyyn, tai edellisen trauman unohtamiseen.

Tietoissesti usein tiedostamme tällaiset viestit valheellisiksi, mutta niitä vastaan toimiminen on hankalaa. Keho ottaa komentovallan. Tietoisuus asioiden oikeasta laidasta pitkällä aikavälillä ei riitä kääntämään toimintaa toissenlaiseksi. Hormonaaliset ja alitajuiset viestit joita keho meille syöttää on kehon oppimia toimintamalleja, osa myötäsyntyisiä, osa hankittuja vuosien varrella, mutta yhtäkaikki, niitä on paljon.

Suuntaaminen.

Lähdin tutkimaan uutta lähestymiskulmaa ylipainoon, kehon toimintaan ja elämänhallintaan. Sen sijaan että lähtisin kieltämään kehoni olemasta sitä mikä se on, lähsin tutkimaan mitä se ei saa toteuttaa. Kehomme äärimmilleen viritetty täsmäinstrumentti joka on toimissaan äärettömän looginen, jopa solutasolla. Siksi kiinnitinkin huomion niihin viesteihin ja toimintoihin jotka eivät modernissa maailmassa ole tarpeellisia, mutta joihin kehomme on kuitenkin viritetty vastaamaan.

Aamulenkki, liikkuminen ennen aamiaisen nauttimista on monessa laihdutusmenetelmässä kulmakiviä. Se mitä meille tuputetaan joka puolelta on ajatus siitä että keho tarvitsee energiaa toimiakseen, sitä on syötävä tai juotava ennenkuin voidaan toimia. Tämä ei kuitenkaan vastaa kehomme ominaiseen viestintäjärjestelmään. Se mihin kehomme on viritetty on nimenomaisesti liikkumaan, toimimaan ilman vatsassa vellovaa ruokamassaa. Selitys tähän on hyvin yksinkertainen, ennenkuin mitään voitiin syödä, täytyi ruoka ensin kerätä tai metsästää. Tästä syystä kehomme hormoonitoiminta odottaa aamulla sitä viestiä että koska päivä alkaa, se odottaa ensimmäistä fyysist rasitusta ennenkuin se voi käynnistyä kunnolla. Tämän viestin saapuessa kehomme käynnistää prosessin jossa se ottaa energiaa siitä varastoidusta energiasta jotta se varmistaisi henkiinjäämisensä. Ilman tätä viestiä ei varastoidun energian käyttöönottoo ole tarpeellista, eikä sitä tapahdu. Kävely sängystä suihkuun ja aamiaispöytään ei herätä kehoamme, siksi ihmiset usein kulkevat puolille päivin kuin huppu päänympärillä, ei aivan hereillä.

Käveleminen. Kehomme on viritetty liikkumaan kävellen, ei autoillen tai muunkaan laisella mekaanisella kulkuneuvolla. Kävelyn tärinä on luontaista suoliston toimintaa edistävää lääkettä. Suoliston peristaattinen liike kiihtyy ja ajatteluun liittyvät hormonaaliset muutokset kiihtyvät. Kehomme on viritetty siihen että kävelyllä on tarkoitus, sillä siirrytään johonkin jossa tarvitsemme sekä älyämme, että lihaksistoamme.

Uudelleen kouluttaminen. Aloin ehdollistamaan kehoani siihen millä se todella tulee toimeen. Ryhdyin pienentämään annoskokoja, siirtymään kokonaan kasvisruokaan, syöden pelkkiä hedelmämehuja. Aloin opettamaan. Ruokailutottumusten suuntaaminen uuteen suuntaan ei osoitttautunut olevan vaikeaa. Haasteellisimmaksi koko yhtälössä osoittautui uuden suuntautumisen hyväksyttäminen lähipiirillä ja ennenkaikkea sopeuttaminen perhearkeen.