Lähtökäsky

Liikkeelle ennen aamiaista, helppoa, lenkille ennen aamupalaa, mahdotonta.

Aamu maneereihini on vuosia kuulunut suihkussakäynti, pukeutuminen ja lähteminen töihin. Aamiaisen syöminen ei jotenkin ole oikein ollut minun juttuni. Kuitenkin lähdettyäni perehtymään asiaan tulin tietoiseksi siitä tosiasiasta että tietyt toimet omassa toiminnassani ovat edesauttaneet ylipainoni kertymisessä. Syy näihin tietenkin löytyy sekä omasta, että lajimme kehityshistoriasta.

Itse opin nuoruudessa että syömisen tarkkailu, tahi liikkumisesta huolehtiminen ei ole oleellista. Tällöi tämä kyllä sujuvasti pitikin paikkaansa. 5 harjoittelukertaa viikossa ja henkilökohtainen kuntoharjoittelu päälle pitivät kyllä huolen siitä ettei tätä tarvinnut miettiä. Kuitenkin ku ikää tuli, harrastukset karisivat. Ei ollutkaan niin helpoa lopetttaa totuttuun tahtiin syömistä. Istumatyön kautta energiankulutus tippui lähelle nollaa ja syöminen jatkui aikaisemman laisena. Tuloksena olikin harrastuksen lopettamisen jälkeisenä vuonna 18 kiloa lisää painoa.

Liikkumiseen huomion kiinnittäminen tuntui niin turhauttavalta ja tarpeettomalta. Entisenä kilpaurheilijana ajatus siitä että liikkuisin ihan vain liikkumista varten kuullosti naurettavalta. Tästä asenteesta seurasikin myöhemmällä iällä sitten arvatenki hieman hankaluuksia.

Tutkiessani ihmiskehon toimintaa ja lepo/horros/säästötiloja joihin keho menee tulin törmänneeksi tosiasiaan: ihmiskeho on solutasolla rakentunut liikkumaan ravintonsa eteen ja säästämään itseään ravinnon ollessa niukassa.

Paljon painotetaan säännöllistä ruokailua, ja oikeita ruoka-aineita. Tämä toki onkin tärkeää, mutta väitän että tärkeimmässä osa-alueessa ihmisen hyvinvoinnissa on liikkuminen.

Liikkuminen määrittää energiankulutustamme. Siispä lähdin tutkimaan miten, miksi ja kuinka sitä voisi maksimoida. Tärkeää on tässä yhteydessä mielestäni tiedostaa se mihin tarkoitukseen ihmisruumis on muokkautunut ja mikä pitää se nhyvinvointia yllä.

Useissa erilaisissa laihdutusmetodeissa painotetaan aamulenkkiä, ja nimenomaisesti juuri herättyä suoritettua aeroobista harjoitusta, mutta miksi se on niin tehokasta? Ihiskeho tähtää kaikissa toimissaan tarkoituksenmukaisuuteen. Siksi se säästää energiaa silloin kun sitä ei tarvita. Se milllä energian säästäminen saadaan pois päältä on liikkuminen. Ei siis vain kevyt kävely paikasta toiseen vaan ihan oikea hikiliikkuminen. Tämä toiminto käynnistää kehossa hormonaalisen komentosarjan jossa lihakset kertovat aivoille että niitä tarvitaan, energiavaje on ilmeinen, tällöin aivot vastaavat tähän tuottamalla hormooneja jotka vapauttavat kehon energiavarantoja lihaksiston käyttöön ja lisäävät näiden vireystilaa. Näinollen oleellisin asia ei olekkaan se kuinka paljon kaloreita kykenee polttamaan aamulenkkinsä aikana, vaan se kuinka paljon niitä palaa tämän jälkeen. Mikäli kehoa ei "herätetä" kulkee se säästöliekillä niin kauan kunnes se saa piikin aktivoitumiseen. Tästä syystä useat ihmiset kuvaavat kulkevansa hyvin "nuutuneina" puolille päivin ja alkavat oikeasti heräilemään vasta 15 kulmilla. Tämä onkin varsin totta, heidän kehonsa heräävät vasta tällöin kunnolla.

Sillä että kehon herättää oikeasti kunnollisella  hormoonipiiikillä on äkkiseltää yllättäviäkin vaikutuksia. Liikunnan käynnistämä kroppa polttaa kaloreita vielä kauan liikunnan jälkeenkin. Aamulla suoritettu lenkki saa kaloripolton kestämään usein jopa reippaasti yli puolenpäivän. Myöskin vireystason nousu on huomattava, mielihyvähormoonin lisääntyessä ja käynnistäessään toisia prosesseja aivoissamme myös keskittymiskyky ja vastaanottaminen paranee. Lihaksisto jää toimintavalmiuteen herättämisen jälkeen, aamujäykkyys jää lenkkitossuihin ja lihaksisto tuntuu vastaavan huomattavasti paljon ärhäkämmin.

Aamulenkki kadottaa tehokaasti tukkoisuuden, ajatus kulkee kirkkaammin ja on energisempi olo. Kuitenkin yhteiskunta ja meille syötetyt käyttäytymismallit tuntuvat toimivan tätä vastaan. Aamulla kuuluu asiaan olla hieman nukuksissa töissä tai koulussa, se koetaan täysin normaaliksi. Meille syötetään jatkuvasti ajatuksia niistä tuotteista joita tulee nauttia aamulla, ja suurina määrinä, jotta päivän saisi kunnolla liikkeelle. Suomalaisille hyvänä esimerkkinä tästä toimii kahvi. Itse ainakaan en ole koskaan oikeastaan tuntenut kahvista kovinkaan positiivista vaikutusta, virkeys jonka se tuo tuntuu kuitenkin jotenkin teessäiseltä, tuntuen lähinnä aivojen etulohkon aktivoitumisena. Olen tätä kovasti koettanut paikata kyllä kasvattamalla määrää. Elin ajan jolloin minulla oli 2 alle 3 vuotiasta lasta ja tulosvastuullinen asema töissä, minä todella koetin paikata tätä lisäämällä määrää.

Aamulenkki jolla herätetään kroppa uuteen päivään onkin mielestäni perustavanlaatuisin teko jota kykenee päivän aikana painonpudottamisen eteen tekemään.

Kuitenkaan sen totauttamisessa eteen tulee jatkuvasti ajatus siitä että todella ppitäisi lähteä aamulla sinne lenkille. Silloin kun muut vielä nukkuvat. Olisi vain niin paljon mukavampi nukkua se viimeinenkin tunti. Oma projektini aamulenkille pääsystä kesti noin 10 vuotta. Tietoisesti tiesin että se olisi hyvä juttu, mutta en vain saannut itsestäni irti, löysin aina hyvän perusteen miksi minun tulisi nukkua se viimeinen tunti, tai mitä varten sääsätäisi n liikkumistani myöhemmäksi. Yleinen perusteluni oli että minä välttämättä tarvitse nsen viimeisen tunnin jotta selviydyn päivän tehtävistäni. Nyt aamulenkkiä oikeasti kokeilleena huoimaan sen  olleen todella huono tekosyy. En ole koskaan kokenut olevani niin virkeä kuin niinä aamuina jolloin onnistun suorittamaan aamulenkin ennen minkään muun toiminnon aloittamista.

Muonitusta

Syöminen on elämämme jatkumisen kannalta tarpeellinen toiminto.

Vaikuttaa varsin itsestään selvältä.

Miksi sitten on mahdollista kerätä niin helposti ylimääräistä vyötärölleen ja edesauttaa elämän loppumisen lähestymistä?

Yksi selityksistä on seuraava:

Tässä ihmisen kehitys on nakertanut itseään nilkkaan niin että rutina kuului. Aikaisempiin kehtysvaiheisiin on kuulunut kehomme sopeutuminen uusiin muutoksiin. Tämä ei kuitenkaan toimi läheskään niin nopeasti kuin voisimme toivoa. Moderni ihminen on hyvin paljolti samankaltainen luolamiehen kanssa. Niinpä kehomme lähettämät singaalit ovat samoja, kuin myös sen sisäänrakennetut puollustautumismenetelmät.

Teollistuminen, kehitys ja suurten massojen suosiminen on vienyt ihmistä lajina sellaiseen suuntaan joka on johtanut niin räjähdysmäiseen kehitykseen ettei kehomme ole pysynyt mukana. Ajan laskumme alussa ihminen vietti jo aikaansa laajoissa laumoissa, hänellä oli kulttuuri, perinteitä.
Se mitä viimeisen 300 vuoden aikana on kuitenkin tapahtunut on ollut jotain niin järkyttävää ettei kukaan olisi voinut varmastikaan aavistaa. Ihminen on muuttanut tilanteen jossa hän oli sattuman, jumalan (mikä jumala se nyt sitten olikaan), tai ympäristön armoilla siihen että hän hallitsee näitä kaikkia.

Kehomme ei ymmärrä tätä.

Kehomme käyttäytyy edelleen kuin primitiivisen ihmisen keho. Se ei ymmärrä että ravintoa, lämpöä ja vettä on saatavilla yltäkylläisesti. Tästä syystä kehemme lähettää hormonaalisia viestejä esimerkiksi tilanteessa jossa on mahdollisuus syödä niin paljon kuin jaksaa, se käskee toteuttamaan tätä. Kehityksessä tilanteet joissa ruokaa oli paljon saatavilla tarkoittivat sitä että ruoka oli syötävä nopeasti ettei se pilaannu, syöty ruoka oli varastoitava kehoon rasvana, koska seuraavasta ruosta ei koskaan oinut olla varma. Keho korostaa nälän tuntemusta, se ajoi ihmisen etsimään ruokaa, varastoimaan sitä, selviytymään.

Nämä samat viestit toimivat nyt itseämme vastaan. Syömme liikaa, hankimme ruokaa liikaa, emme osaa erotella todellista tarvetta ja kehomme lähettämiä virheellisiä singaaleja.

Kehomme on toiminnassaan hyvin tarkoituksenmukainen, mitään ei tehdä ilman tarkoitusta. Siksi lähdinin tutkimaan perusteluja valinnoillemme joita teemme täysin tiedostamattamme.

Ihminen on taipuvainen luonnostaan etsimään helpoimman tavan tehdä asioita, tämäkin juonta selkeästi perunsa tarpeellisen energiankulutuksen ajatuksesta. Niinkuin aikoinaan luolamies lepäsi metsällä tahi luolassaan jahtikertojen välillä niin niin lepää nykyihminen kotisohvalla. Erona on vain se ettei jahtia tule. Ei tule henkiijäämistaistelua, ei tule nälänhätää, mutta kehomme ei tätä tiedä. Se varautuu siihen joka tapauksessa.

Meidän on vaikea tehdä päätöksiä kehomme viestittämiä viestejä vastaan koska kehomme ei osaa viestittää asioista pitkällä aikavälillä, se että valinta tänään saattaa vaikuttaa jollakin tapaa 10 vuoden päästä ei ole asiaankuuluvaa, asiaankuuluvaa on nälkä, nyt. Aikaisemmin kehomme viestittämät tiedot olivatkin paljonlti toimintaa ohjaavia. Ihminen söi kun ruokaa oli saatavilla, ja liikkui luontaisesti paljon. Nykyisin tarve liikkumiselle on minimaalista verrattaen tuohon aikaan, mutta kehomme vietit ovat edelleen samat, syö, vältä turhaa rasitusta ja rentoudu kun on mahdollista. Keho varustautuu siihen että se saattaa tarvita kaikki energiavarantonsa uhkatilanteessa. Psyyke varautuu siihen että se saattaa tarvita mielihyväkokemuksia tulevan trauman käsittelyyn, tai edellisen trauman unohtamiseen.

Tietoissesti usein tiedostamme tällaiset viestit valheellisiksi, mutta niitä vastaan toimiminen on hankalaa. Keho ottaa komentovallan. Tietoisuus asioiden oikeasta laidasta pitkällä aikavälillä ei riitä kääntämään toimintaa toissenlaiseksi. Hormonaaliset ja alitajuiset viestit joita keho meille syöttää on kehon oppimia toimintamalleja, osa myötäsyntyisiä, osa hankittuja vuosien varrella, mutta yhtäkaikki, niitä on paljon.

Suuntaaminen.

Lähdin tutkimaan uutta lähestymiskulmaa ylipainoon, kehon toimintaan ja elämänhallintaan. Sen sijaan että lähtisin kieltämään kehoni olemasta sitä mikä se on, lähsin tutkimaan mitä se ei saa toteuttaa. Kehomme äärimmilleen viritetty täsmäinstrumentti joka on toimissaan äärettömän looginen, jopa solutasolla. Siksi kiinnitinkin huomion niihin viesteihin ja toimintoihin jotka eivät modernissa maailmassa ole tarpeellisia, mutta joihin kehomme on kuitenkin viritetty vastaamaan.

Aamulenkki, liikkuminen ennen aamiaisen nauttimista on monessa laihdutusmenetelmässä kulmakiviä. Se mitä meille tuputetaan joka puolelta on ajatus siitä että keho tarvitsee energiaa toimiakseen, sitä on syötävä tai juotava ennenkuin voidaan toimia. Tämä ei kuitenkaan vastaa kehomme ominaiseen viestintäjärjestelmään. Se mihin kehomme on viritetty on nimenomaisesti liikkumaan, toimimaan ilman vatsassa vellovaa ruokamassaa. Selitys tähän on hyvin yksinkertainen, ennenkuin mitään voitiin syödä, täytyi ruoka ensin kerätä tai metsästää. Tästä syystä kehomme hormoonitoiminta odottaa aamulla sitä viestiä että koska päivä alkaa, se odottaa ensimmäistä fyysist rasitusta ennenkuin se voi käynnistyä kunnolla. Tämän viestin saapuessa kehomme käynnistää prosessin jossa se ottaa energiaa siitä varastoidusta energiasta jotta se varmistaisi henkiinjäämisensä. Ilman tätä viestiä ei varastoidun energian käyttöönottoo ole tarpeellista, eikä sitä tapahdu. Kävely sängystä suihkuun ja aamiaispöytään ei herätä kehoamme, siksi ihmiset usein kulkevat puolille päivin kuin huppu päänympärillä, ei aivan hereillä.

Käveleminen. Kehomme on viritetty liikkumaan kävellen, ei autoillen tai muunkaan laisella mekaanisella kulkuneuvolla. Kävelyn tärinä on luontaista suoliston toimintaa edistävää lääkettä. Suoliston peristaattinen liike kiihtyy ja ajatteluun liittyvät hormonaaliset muutokset kiihtyvät. Kehomme on viritetty siihen että kävelyllä on tarkoitus, sillä siirrytään johonkin jossa tarvitsemme sekä älyämme, että lihaksistoamme.

Uudelleen kouluttaminen. Aloin ehdollistamaan kehoani siihen millä se todella tulee toimeen. Ryhdyin pienentämään annoskokoja, siirtymään kokonaan kasvisruokaan, syöden pelkkiä hedelmämehuja. Aloin opettamaan. Ruokailutottumusten suuntaaminen uuteen suuntaan ei osoitttautunut olevan vaikeaa. Haasteellisimmaksi koko yhtälössä osoittautui uuden suuntautumisen hyväksyttäminen lähipiirillä ja ennenkaikkea sopeuttaminen perhearkeen.

Vesieste

Vettä ja nestettä tulisi jokaisen meistä kuluttaa, melkolailla tutkimuksesta riippumatta, enemmän kuin nykyisin kulutamme.

Kuitenkin nesteen juomisen lisääminen osoittautuu usein käytännössä niin haasteelliseksi että jätämme sen toteuttamata, juomme kyllä aterioiden yhteydessä, mutta näiden välillä vesi pulloa mukanaan kantava henkilöitä katsotaan lähinnä kummissaan. Kuitenkin tämä olisi mitä meidän tulisi periaatteelisesti tavoitella.

Blogini kirjoituksissa tulee varmastikin useassa kohdassa esille se että uskon vahvasti siihen että niin keho, kuin mielemme ovat viritettyjä selviytymään. Keinot millä nämä tuotetaan ovat oikeastaan varsin nerokkaita lisäten ihailuani ihmiskehon, psyykkeen ja solutason mekanismeihin tietoisuuteni lisääntyessä niistä.

Useissa julkaisuissa keskittään siihen että vettä pitää juoda paljon, mitä veden juomisen vähyydestä seuraa ja mitä kaikkea voisi saada aikaan juomalla enemmän nestettä päivän aikana. Mielestäni tämä ei kuitenkaan vastaa perimmäisen laatuiseen kysymykseen: Miksi?

 Olen itse kovinkin jääräpäinen yksilö. Ehkä ajoittain tarpeettamon jääräpäinen, mutta aina varsin perusteellinen. En itse osaa sitouttaa itseäni toimintaan jonka tarkoitusta en tiedä. Se että suorittaisin esimerkiksi veden latkimista siksi että iho näyttäisi paremmalta, ei riitä. Minun tulee ymmärtää miksi, miksi ihon voisi näyttää paremmalta jos joisin enemmän, miksi vedenjuomisella voisi olla erilaisia terveyttä edistäviä vaikutuksia ja miksi minä oikeastaan näkisin sen vaivan että alkaisin tietoisesti lisäämään nesteiden saantiani.

Suurin este nesteiden juomisen lisäämiselle on uein niiden aiheuttama virtsaustarve. Tämä kuullostaa varsin luonnolliselta, ja tämä aiheuttaakin sen että useimmat ketkä veden juomisen lisäämistä yrittävät, lopettavat sen varsin varhaisessa vaiheessa. Kuitenkin se miksi tämä osoittautuu virheelliseksi valinnaksi selittyy seuraavassa:

Ihmisen elämäntapojen muutokset ottavat aikaa sirtää vaikutuksensa solutasolle. Useat veden juomisen tuomat hyödyt selittyvätkin juuri solutasolla. Ihmisen keho pyrkii aina itsensä ylläpitämiseen ja uhkien ennaltaehkäisyyn. Tässä yhteydessä tämä näyttäytyy sillä että kehmme tottuu siihen nestemäärään mitä se säännöllisesti saa. Mikäli tämä nestemäärä on alempi kuin periaatteellinen optimaalimäärä, keho tulee toimeen sillä. Tällöin keho käyttää tehokkaammin sitä nestettä mitä sillä on, jos ette usko niin katsokaapa seuraavan kerran kunnon rasitusliikunnan jälkeistä virtsan väriä. Keho sitoo soluihinsa sen nestemäärän jonka se on tottunut saamaan ja käyttää sitä, turvottaen näin solukkoa niin että se pystyy sitouttamaan tämän nesteen itseensä. Veden juontia lisätessä keho ei välittömästi ymmärrä sitä että uusi toimintamalli saattaisi vakioitua, tästä syystä se pyrkii käyttämään nesteestä vain aikaisemman määrän, sen keho pystyy kohtalaisella varmuudella luottamaan tulevan seuraavanakin päivänä. Siihen että keho tottuu uuteen nestemäärään menee keskimäärin 3 kuukautta.

Pitkä aika olla juoksemassa jatkuvasti vessassa.

Se hyöty mitä nesteen lisäykselä varsinaisesti saavutetaan on juurikin solutason prosessi. Vireystaso nousee, tämä selittyy sillä että solujen välittäjäaineet pääsevät liikkumaan nopeammin, ja kirkaammassa ympäristössä koska solujen ei tarvitse käyttää samaa nestettä jatkuvasti vaan ne ovat  tottuneet luovuttamaan nestettä tietäen että uutta nestettä on tulossa tillalle. Sama lainalaisuus pätee myös ihon kirkastumiseen. Suuri osa kehomme nesteestä on sitoutuneena nimenomaisesti eri ihokerroksiimme, luoden suojaavan panssarin ympäristön taudinaiheuttajien, lämpötilavauhtelujen ja  kudosvaurioiden varalta. Näinollen on varsin mmärrettävää että mikäli iho joutuu pitämään kiinni siitänesteestä joka siinä on kerää se itseensä kaikenlaisia epämielyttäviä ainesosia. Tästä syystä iho myös kirkastuu, solut tottuvat puhdistumaan tiuhemmassa syklissä. Ideaa voi testata jättäen lautasellisen vettä viikoksi huoneilmaan. Suoliston toiminnan parantuminen selittyy kaksiosaisena prosessina, itse suolessa oleva massa on kosteampaa ja tästä kehoon imeytyvä neste imeytyy nopeammin. Tässä täytyy siis muistaa että vatsalaukustamme ei varsinaisesti imeydy juurikaan ravintoaineita, nesteitä tahi muita keholle tarpeellisia ainesosia, se on lähinnä säilytysvarasto ja ruoan pilkkomiskeskus jossa ruoka-aineet saatetaan siihen muotoon että suolisto pystyy tästä prosessia jatkamaan. Tästä näkökulmasta 1500 luvulta oleva uskomus siitä että ihmisen terveys perustuu paljonlti suolen toimintaan ei ole lainkaan hassumpi ajatus. Myöskin suoliston toiminan vakiintuminen optimaaliselle tasolle tarkoittaa sitä että ns."turhat" ravintoaineet poistuvat paljon vikkelämmin elimistöstämme. Suoliston toiminnan ollessa hidasta jää ruokamassa kellumaan suolistoomme, ja mitä pidempään se tietyssä kohdassa siellä viettää aikaa, sitä enemmän siitä otetaan osioita hyödyksi. Eli ruokamassan saapuessa suolistossa tiettyyn kohtaan suoritetaan sille osiolle ominaista toimintoa niin kauan kuin ruokamassa siellä on. Tässäkin keho pyrkii säilyttämään oman hyvinvointinsa ja tähtäämään tulevaan uhkaan. Ottaen ravinnosta ensin arsin nopealla syklillä sen mitä se tarvitsee pitääkseen itseään yllä. Tämän jälkeen prosessi hidastuu ja keho alkaa pilkkomaan ravintoaineita varastoihin, sen varalta että välttämättä seuraavaa tavaraa ei tulekkaan ihan tarpeellisen tiuhalla syklillä.

Kaiken kaikkiaan voidaan useiden eri tutkimusten ja ravinto-oppaiden valossa todeta että juominen, ja nestemäärän lisääminen ruokavalioon on hyvä asia. Nyky maailmamme on kehittynyt pisteeseen jossa kaikkea on yltäkylläisesti saatavilla, aivomme tiedostavat sen mutta kehomme kulkee kivikaudella. Keho takertuuu kiinni siihen ja oppii tulemaan toimeen sillä mitä sille jatkuvasti tarjotaan. Tämä prosessi ei tapahdu hetkessä. Useilla meistä siihen on mennyt koko elämä. Siksi muutosten tuottaminenkaan ei tapahdu hetkessä mutta perusteita tämän tuottamiseen kuitenkin tuntuisi olevan.

Toteuttaminen.

Se miten olen itse muutosta tehnyt omaan käyttäytymiseeni lähtee siitä tosiasiasta että minun on täytynyt oppia hyväksymään jatkuva vessassa juokseminen. Osaan nykyisi laskea varsin tarkkaan kellosta sen koska kannattaa juoda ja minkä verran. Toki olen myös oppinut sen missä syklissä kannatttaa tankata esimerkiksi palaverien ja seminaarien aikana ja alla. Tärkein kuitenkin on mielestäni ollut nimenomaisesti sen tosiasian hyväksyminen että kun nousen ylös istumatyöstäni, lähden ulos tai siirryn toimesta toiseen, teen sen vessan kautta.

Aamuni alkaa sillä että käyn vessassa ja  juon 0,5 litraa vettä pukeutuessani töitä varten. Työmatkani kestäessä 45 minuuttia tiedän seuraavan pysäkin olevan vessa. Kuitenkin tämän jälkeen vaikka juon päivän aikana useasti, vesikannu pöydälläni nököttäen ei wc:ssä tarvitse vierailla kuin 2-3 tunnin välein. Urheilusuoritusta edeltävästi olen oppinut laskemaan juomiseni tuntia aikaisemmin. Silloin olen ehtinyt käydä jo kertaalleen vessassakin ennen lähtöä. Tämä toki tuli opittua kantapään kautta ja kerralla. Tämän elämäntaparemonttini alkumetreillä törmäsin tosiasiaan siitä että keho hidastaa nesteen poistumista urheilusuorituksen aikana. Testatessani tätä yhdistetyllä hölkkä/kävely lenkillä tulin oppineeksi että tälläkin toki on rajansa. Varmaksi voin sanoa ettei kannata juoda vajaata litraa vettä juuri ennenkuin lähdet lenkille. On ikävää havaita 3,7 kilometrin päässä kotoa sijaitsevassa lenkin lakipisteessä että vessahätä alkaa olemaan varsin paljon enemmän kuin ehdotus.... Ja matkaa on takaisin enää 3.7 km eikä juokseminen enää onnistu...

Yhteenvetona voitaneen todeta että juokaa ihmiset vettä. Itse suosittelen kokeilemaan päivittäisen vesimääränne nostamista n 1 - 1,5 litran verran normaalista seuraavan 3 kk ajan. Projekti on vaativa, mutta silloin jokainen voi todella arvioida sen kuinka juuri häneen nesteen lisäääminen vaikuttaa.