maanantai 7. syyskuuta 2015

Suunnan muutosta

Viimeisestä kerrasta on vierähtänyt aikaa. Tämän voisi selittää monella seikalla, mutta suurin syy taitaa löytyä pettymisestä omaan itseen ja toimintaansa. 

Läpikävin tuossa kevään ja kesän aikana monta muutosta, niillä koetin selittää itselleni että elämänmuutoksen tekeminen siinä hetkessä olisi vähintään vaikeaa, ellei jopa mahdotonta ja lipsuminen olisi luvallista. 

Suoritin jälleen muuton, ja 5 kk myöhemmin toisen, laskuissani tulin muuten siihne tulokseen että tämä oli nyt 15 kerta kun muutan muutettuani kotoani pois, ja viimeisen 6 vuoden aikana olen muuttanut 9 kertaa. Voinen siis sanoa, jopa kokemuksella: se ei muutu koskaan mukavaksi. Tosin tietynlainen rytmi siihen tulee. Kaiken osaa hoitaa melkolailla näppärästi. 

Kokeilin myöskin liikuntakyvyttömänä oloa. Yhtenä agitaattorina elintaparemonttiini oli kauan tulossa ollut leikkaus jalkaani. Vaiva on ollut minulla jo hyvin nuoresta asti, 19 vuotiaana laakäri kielsi juoksemisen sanoen "kituutat sillä niin pitkään kuin suinkin pystyt ja sitten kun et enää pysty niin sitten se on leikattava. Silloin siellä on todennäköisesti joku kandi sähläämässä ja tilanne on huonompi kuin aikaisemmin"

Noh. Kyllä minä sillä kuitenkin juoksin, en paljoa, mutta joskus. Lopulta tilanne meni tosiaan siihen että apua oli saatava. Ja puukkoonhan sitä mentiin. Tämä viimeinen leikkaus oli järjestyksessään 3:s oikeaan jalkaan, vasenta on leikattu kerran. Nyt päätyivät tekemään sen radikaalimmanoperaation jolla saadaan varsinainen vika poistettua, ettei tarvitse leikata vaan oiretta. 

Lopputulos:

Akillesjänne irti, kantaluun muokkaus ja uudelleen kiinnitys. 

Pyörätuolia 6 viikkoa.

Tämän sain sitten viimeiseksi selitykseksi liikkumattomuudelleni, syömisen järeistämisen lopettamiselle ja ylipäätään mielekkään tekemisen lopettamiselle. 

Nyt muutot on takana ja käyninistelen taas elämääni uudelleen sellaiseen suuntaan jota todella haluan ylläpitää, en vain aio tyytyä siihen mihin se sattui aikoinaan muokkautumaan. 

Elämänmuutoksen tuottaminen on mielestäni lähtökohtaisesti aina 13,5 cm:stä kiinni, siitä ratkaisevasta sisäkorvien välisestä matkasta. Mikäli muutos tuotetaan perustavanlaatuisesti mielessä niin kroppa ja ympäröivä elämä seuraa kyllä perässä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti